Kokonaistaloudellisuus ratkaisi

Helsingin Käpylässä päädyttiin käyttövesiputkien pinnoittamiseen, kun haluttiin ottaa hinnan lisäksi huomioon ympäristönäkökulma ja asumisviihtyisyys. Vuoden 1952 olympialaisia varten rakennetussa asuintalossa tärkeä tekijä oli myös se, ettei arkkitehtonista ilmettä rikota repimällä turhaan auki rakenteita.

– Halvallahan ei hyvää saa aikaan, mutta totta kai hintakin oli tärkeä tekijä. Itselläni säästyi rahaa noin 21 000 euroa, kun emme valinneet perinteistä putkiremonttia. Silti yhtä tärkeitä näkökulmia olivat ympäristöystävällisyys ja asumisviihtyisyys, toteaa Jarmo Sarjanen, joka toimii asuinyhtiössään hallituksen puheenjohtajana.

Asumisviihtyisyyteen vaikutti paljon se, että koko remontin aikana Sarjanen kertoi olleensa vain yhden päivän ajan ilman huoneistosta saatavaa vettä. Vesipiste löytyi tuona aikana talon rappukäytävästä.
Vahvat putket haluttiin säilyttää

Ympäristöystävällisyyden näkökulmaa miettiessään Sarjanen muistelee, kuinka huonona hän piti ajatusta, että vahvat putket revittäisiin auki ja vietäisiin kaatopaikalle. Pinnoitettavia putkia oli noin 3 500 metriä, joten melkoinen jätekasa niistä olisi syntynyt. Samoin ajatus kylpyhuoneista syntyvästä kaatopaikkajätteestä kauhistutti.

– Putken seinämä on meillä paljon paksumpi kuin mitä tänä päivänä kaupasta saa. Niiden kaatopaikalle heittäminen olisi ollut järjetöntä luonnonvarojen haaskaamista.

– Jos perinteisellä tehdään, niin sehän menee niin, että ensin tulee piikkaaja, joka tulee ja hajottaa kylppärisi. Sen jälkeen kylpyhuone on pari viikkoa kuin sodan jäljiltä ja sen jälkeen vasta alkaa tapahtua jotain. Kaikki mikä siellä revitään irti, on todennäköisesti kaatopaikkajätettä, toteaa Sarjanen.

Samansuuntaisesti ajattelivat ilmeisesti muutkin 204 asunnossa asuvat yhtiön asukkaat. Vain muutama vastusti päätöstä yhtiökokouksessa.
Kylpyhuoneiden yksilöllisyys säilyi

– Meillä on paljon asukkaita, jotka ovat tehneet remontin kylpyhuoneeseen viimeisen kymmenen vuoden aikana ja he olivat tyytyväisiä, ettei uutta remonttia tarvinnut tehdä. Lähdimme siitä, että vain välttämättömimmät kohdat piikataan auki eli ne joissa jouduttiin korjaamaan putkia. Vahdin tiukasti, ettei turhaan piikata, sillä muuten talomme arkkitehtoninen ilmekin olisi helposti muuttunut.

Sarjanen nostaa esiin myös kotitalousvähennyksen merkityksen silloin kun kylpyhuoneremontti tehdään asukkaan eikä yhtiön toimesta. Taloyhtiö ei saa samanlaista hyvitystä remontille. Samoin kylpyhuoneiden yksilöllisyys olisi mennyt taloyhtiön tasapäistävän remontoinnin myötä.

– Ammeet olisivat poistuneet ja katon alas laskulla, lattiatason nostolla ja seinään kiinnitettävällä wc-istuimella kuutiotilavuus olisi pienentynyt. Tilalle olisi tullut tasavertainen aravalaatu, hymähtää Sarjanen.

Lisäksi kynnykset olisivat kylpyhuoneissa nousseet niin korkeiksi, että esteettömyys olisi hävinnyt ja hankaloittanut erityisesti ikäihmisten asumismahdollisuuksia.

Ensin tehtiin koeremontti

Yhtiössä on tehty uusilla menetelmillä myös viemäriputkien remontti. Tärkeänä valintaperusteena oli muun muassa se, ettei jätevesiä osittain jouduttaisi pumppaamaan sähköisesti kuten perinteisen menetelmän valinneessa naapuriyhtiössä.

– Padotuskorkeutta olisi todennäköisesti pitänyt nostaa, jotta jätevedet olisi saatu kaupungin viemäriverkostoon. Kun valitsimme pinnoituksen, niin saamme käyttää vanhoja verkostoja eikä jouduta pumppaamaan jätevesiä sähköisesti.

Niin viemäreiden kuin myös käyttövesiputkien pinnoituksessa yhtiössä tehtiin ensin koeremontti ja niiden kokemusten perusteella teetettiin pinnoitus koko yhtiöön.

Isännöitsijästäkin tuli puolestapuhuja

Sarjanen on käynyt puhumassa kokemuksistaan myös muissa yhtiöissä, jotka miettivät vastaavaa ratkaisua.

– Olen sanonut, että suosittelen, mutta tehkää omat päätöksenne omien arvostuksienne perusteella. Suosittelen myös aina tekemään mahdollisuuksien puitteissa koeremontin. Minä en tähän päivään mennessä ole katunut, eikä meillä ole ilmentynyt mitään ongelmia. Jos tämä 10 – 15 vuotta kestää, niin kyllä se on hintansa väärti.

Yhtiön hyvät kokemukset saivat ilmeisesti myös isännöitsijän muuttamaan asiasta mielipidettään.

– Isännöitsijä oli alkuun vanhan, perinteisen menetelmän kannattaja ja oli nihkeä, mutta käänsi kelkkansa ja käy nyt jopa seminaareissa puhumassa pinnoituksista. Isännöitsijät kai pelkäävät työmääränsä ja palkkioidensa vähentyvän näiden ansiosta, kun työmaakokoukset vähenevät. Ja ainahan tietysti uusi asia pelottaa ihmisiä, toteaa Sarjanen ja arvelee, että kannattaa aina olla vähän ”Pelle Peloton”, ja kokeilla uusia asioita.

Kerrankin kiitosta hallitukselle

Niin hyviä kokemuksia talonväki on remontista saanut, että hallitus joutui kerrankin yllätetyksi yhtiökokouksessa.

– Harvoinhan yhtiökokouksissa hallitusta kehutaan, mutta tämän asian tiimoilta saimme kiitosta. En ollut uskoa korviani. Perinteisessä putkiremontissa kuulemma aina ylitetään budjetti eikä aikataulut pidä. Tällä systeemillä budjetti alitettiin ja ilmoitetussa aikataulussa pysyttiin. Ihmettelen suuresti sitä, ettei kohdettamme valittu jopa vuoden putkiremonttihankkeeksi.

Asiantunteva isännöitsijä tarjoaa vaihtoehtoja

Terttu Virtala (ITS-TEK isännöitsijä) on isännöinyt pääkaupunkiseudun kiinteistöjä jo parinkymmenen vuoden ajan. Putkiremontteja hän on teettänyt useisiin kiinteistöihin. Perinteiseen putkiremonttiin verrattuna putkien pinnoitusmenetelmä lisää Virtalan mielestä asukkaiden asumismukavuutta ja vähentää myös isännöitsijän työtä.

– Sehän alkaa jo suunnittelusta. Käyttövesiputkien pinnoitusmenetelmä ei vaadi niin paljon suunnittelulta kuin perinteinen putkiremontti, jossa lvi- suunnittelija joutuu laatimaan putkistosuunnitelman lisäksi myös kylpyhuonesuunnitelmat. Putkiremontin aikana on myös suunnaton helpotus, kun ei tarvitse juosta kymmentä kuukautta pölyisillä työmailla työmaakokouksissa, pohtii Virtala, mutta korostaa samalla, että isännöitsijän täytyy aina joka tapauksessa valmistella huolella peruskorjauksiin liittyvät asiat.

– Isännöitsijän pitäisi olla mukana jo alusta eli suunnitteluvaiheesta alkaen. Mielestäni lopputulos olisi parempi, jos myös yhtiön hallituksen jäsenet tai edes osa heistä olisi kaikissa peruskorjauksissa jo suunnittelussa mukana. Silloin taloyhtiö saa sitä mitä tilaa.

Asukkaat tarvitsevat tietoa päätöksen tueksi

– Olen pitänyt putkiremonttia suunnittelevissa taloyhtiöissä osakaskokouksia, joihin olen kutsunut asiantuntijoita kertomaan laskelmineen niin perinteisestä kuin myös vaihtoehtoisista menetelmistä. Mielestäni isännöitsijän tehtäviin kuuluu tarjota laajasti tietoa osakkaille. Asioista pitää ottaa selvää ja osata myös perustella vaihtoehtoja sekä antaa aikaa osakkaille päätöksentekoon.

Virtala muistuttaa siitä, ettei päätöstä putkiremontista tee isännöitsijä, vaan osakkaat yhtiökokouksessa. Hän on teettänyt putkiston peruskorjauksen pinnoitusmenetelmällä kolmessa taloyhtiössä, joissa päätös pinnoitusmenetelmällä tehdyn putkiremontin käyttöönotosta on ollut yksimielinen.

– Kyllä asukkaat ovat arvostaneet edullisuuden lisäksi myös sitä, että voivat asua asunnossaan remontin aikana. Eihän pinnoitus per huoneisto kestä kuin viikon verran. Moni arvostaa myös sitä, ettei jo remontoituja kylpyhuoneita tarvitse repiä uudelleen auki. Perinteisessä putkiremontissahan asukas joutuu maksamaan kahteen kertaan kylpyhuoneremontistaan, mikäli on kunnostanut kylpyhuoneensa omalla kustannuksellaan jo ennen putkiremonttia.
Rahoitustarve on pienempi

Isännöitsijän työhön remonttien osalta kuuluu myös rahoituksen suunnittelu. Siinä helpotusta tuo pinnoitusmenetelmän pienempi lainantarve.

– Onhan sillä eroa, tarvitaanko rahaa miljoona euroa vaiko vain puolet siitä. Lainan hoitoaikakin on huomattavasti lyhyempi. Ja totta kai asukkaiden on helpompi saada myös henkilökohtaista lainaa puolet pienemmälle summalle.
Tarvitaanko laajaa vakuutusta?

Vakuutusasiat ovat myös isännöinnin hoidossa. Pinnoitusmenetelmä ei ole vielä saanut laajaa, uuden rakenteen vakuutussuojaa.

– Yksi vakuutusyhtiö korvaa tällä hetkellä pinnoitusmenetelmällä tehdyt putket siten että vahinkolaskelmassa puolitetaan putkiston ikä. Toki kannattaa siirtää vakuutukset remontin takuuajan jälkeen sellaiseen yhtiöön, joka suojan antaa. Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin yhtiö säästää jo sen verran rahaa valitsemalla pinnoitusmenetelmän, että kyllä sillä säästösummalla jo aika monta vahinkoakin taloyhtiö kestää. Isännöimissäni taloissa, joissa on käytetty pinnoitusmenetelmää putkiston peruskorjaukseen, ei tosin ole ilmennyt mitään ongelmia pinnoituksen jäljiltä.

Kollegoiden vastustus ihmetyttää

Terttu Virtalaa ihmetyttää isännöitsijäpiireissä esiintynyt vastustus uusia putkiremonttimenetelmiä kohtaan.

– Minun mielestäni se johtuu siitä, ettei haluta ottaa asioista selvää. On niin paljon helpompi tehdä samalla vanhalla kaavalla asioita. Mielestäni sellainen sääntö on hyvä, että jos yli puolet talon kylpyhuoneista on jo remontoitu ja vesieristykset kunnossa, niin kannattaa pinnoittaa putkisto. Mutta jos kaikki kylpyhuoneet ovat peruskorjattavia, niin silloin tulisi teettää putkiremontti perinteisellä menetelmällä.

Vinkiksi muille toimijoille

Taloyhtiön kannattaa tulla vastaan omatoimisissa kylpyhuoneremonteissa maksamalla esimerkiksi vesieristyksen ja sen valvonnan, jolloin asukkaalla on matalampi kynnys aloittaa aikaisemmin kylpyhuoneremontti. Toinen vinkki liittyy vesihanoihin.

– Kun pinnoitusmenelmässä hanat ruuvataan joka tapauksessa auki, niin kannattaa tehdä ennen remonttia kartoitus hanojen uudistamistarpeesta. Siinä säästää vettä ja kustannuksia tulevaisuuden huoltotöissä, kun hanat saadaan yhdellä kerralla uusittua.

Aktiivinen hallitus toimi oikeaan aikaan

– Meille kaksi tärkeintä tekijää Poxytecin valitsemiseen olivat hinta ja se, ettei rakenteita tarvinnut repiä auki. Talossamme asuu paljon senioreita ja siksi oli hyvä, että remontti tapahtui nopeasti ja asunnossa pystyi asumaan koko ajan, perustelee Reijo Rosenvall Poxytecin valintaa.

Tamperelaisen Kuninkaankatu 44:n remontti tehtiin kuudessa viikossa vuonna 2005. Yhtiössä on 35 asuntoa. Remontin kävi tekemässä saksalainen asennusyritys, joka samalla myös perehdytti Poxytecin suomalaisia tekijöitä menetelmään.

Taloyhtiö oli Poxytecin ensimmäisiä asiakkaita aikana, jolloin nykyaikaisista saneerausmenetelmästä ei vielä Suomessa ollut juurikaan kokemusta. Miten rohkeutta riitti valintaan?

– Hallituksessamme oli tuolloin asukas, joka tiesi, että Keski-Euroopassa oli käytetty moderneja saneerausmenetelmiä jo kauan. Hän myös osasi saksaa, joten hankimme tietoa aiheesta itse ja olimme sitten Poxyteciin yhteydessä. Timo Peltonen kävi myös hallituksen kokouksessa kertomassa meille menetelmästä, muistelee Rosenvall, joka toimi remontin toteutuksen aikaan hallituksen puheenjohtajana.

Aktiivinen hallitus hankki päätökselle niin hyvät perustiedot, että ylimääräisessä yhtiökokouksessa vain yksi osakas 35:sta oli hanketta vastaan. Isännöitsijän he olivat ottaneet mukaan asioiden valmisteluun siinä vaiheessa, kun hallitus oli vakuuttunut menetelmän valinnan kannattavuudesta.

Ajoissa asialla

– Meillä oli jo monta vuotta aikaisemmin tehtynä suunnitelmat ns. vanhanaikaisesta remontista, mutta jokin siinä meitä tökki. Monella oli tehty kylpyhuoneeseen ja keittiöön remontti, eikä kenelläkään ollut halua repiä rakenteita taas auki. Ja olisihan se maksanutkin huomattavasti enemmän. Vaikka muuten taloyhtiömme on hyvin hoidettu, ei meillä ollut kerättynä rahaa putkiremonttia varten.

Rosenvall on tyytyväinen myös siitä, että heidän talossaan oltiin ajoissa liikkeellä, jotta pinnoitusmenetelmää voitiin käyttää. Talo on rakennettu vuonna 1968.

– Yksi tamperelainen yhtiö ei tätä saanut, koska heidän putkensa olivat jo niin huonossa kunnossa, toteaa Rosenvall.

Kuninkaankatu 44:ssä tehtiin vielä sellainen päätös, että yhtiö korvasi vastuulleen kuuluvat asiat asukkaille, jotka halusivat tehdä asuntoonsa kylpyhuoneremontin. Heidän käyttöönsä hankittiin myös sopimusurakoitsija, jotta työn laatua pystyttiin valvomaan.

Osa asukkaista on remontin toteuttanut, mutta moni halusi pitää kylpyhuoneensa entisellään. Pinnoitusmenetelmän käyttö antoi asukkaille valinnan vapauden.

– Yhden asian tekisimme toisin, jos olisimme nyt teettämässä remonttia. Hankkisimme kaikille uudet hanat yhteishankintana. Se tulisi yhtiölle halvemmaksi ja siinä samassa se olisi hoitunut helpommin, pohtii Rosenvall.

Kaikki on toiminut niin kuin pitääkin

Talon remontista on kulunut sen verran vuosia, että mahdollisten vikojen olisi jo pitänyt ilmentyä.

– Olen odottanut, että tuleeko valituksia, mutta ei niitä ole tullut. Kyllä minä kehtaan kulkea rappukäytävässä ihan rauhassa, naurahtaa Rosenvall, joka on sittemmin jättänyt hallituksen vetovastuun nuoremmille osakkaille.

Remontin sujuvuudesta hänellä on pelkkiä hyviä muistoja. Tieto kulki ja vesihuolto pelasi niinä päivinä, kun yksi talon viidestä vesilinjastosta oli kerrallaan suljettuna. Talossa pelasi myös sopivassa määrin naapuriapu.

– Meillä oli muutenkin hyvä henki hallituksessa. Se auttoi paljon asioiden hoitamisessa, vakuuttaa Rosenvall.

badge

Yhteystiedot

Poxytec Oy
PL 25
FI-00981 Helsinki, Finland

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Puh. 050 321 5136

Y-tunnus: FI19450319

Rekisteriseloste
Evästeet verkkosivuilla

Poxytec Oy

Vuodesta 2005 lähtien olemme kehittäneet moderneja saneeraustekniikoita suomalaisiin olosuhteisiin sopivaksi. Kokemuksesta jo tiedämme, minkälaisiin kohteisiin menetelmät Suomessa sopivat.

Ota yhteyttä ja selvitetään yhdessä, miten voimme auttaa teidän tapauksessanne. 

Ota yhteyttä